maanantai 23. tammikuuta 2017

Ensimmäinen luku

Pitkään olen mielessäni pyöritellyt ajatusta siitä, että aloittaisin taas blogin kirjoittamisen. Se on minulle rakas harrastus, ja eräänlainen rentoutumistapa. Varmaan voi verrata joidenkin intoon kutoa esimerkiksi sukkaa.Toki siinä mielessä eroaa kyseisestä harrastuksesta, että olisi mukavaa että blogi kiinnostaisi sisällöltään edes jotakuta. Vaikkakin tätä pääosin omaksi ilokseni raapustelenkin. Siksi kesti hieman aikaa löytää taas se kipinä, ja aihepiiri, jonka ympärille blogin rakentaisin.

Aihe löytyi heti kun löytyi uusi kotikin. Uusioperheen arki on vuoden ajan sijoittunut kahdelle eri paikkakunnalle, joka on kieltämättä alkanut käydä raskaaksi muutenkin kiireisessä arjessa. Olemme etsineet pitkään sopivaa paikkaa yhteiselle kodille. Halusimme mielellään vanhan talon, jossa olisi mahdollisuuksia eläinten pidolle. Mutta mielellään edes kohtuullisen matkan päässä sivistyksestä. Pitkään siinä meni ennen kuin sopiva talo löytyi. Mutta kun se löytyi, se tunne että on löytänyt "sen", tuli heti astuttuani ensimmäisessä näytössä kynnyksen yli.

Siispä blogini aihe on jälleen sama tuttu talon ympärille sijoittuva ahertaminen. Nyt vaan remonttia tehdään aika mittavasti, ja sisustukseen panostamme myös. Mutta rönsyilevän luonteeni vuoksi, tiedän eksyväni tasaisin väliajoin ihan muihin aiheisiin.



Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti