keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Muuton aika


Muutokset ovat aikalailla valmiita, tai ainakin siinä pisteessä että on muuton aika. Toki on vielä tekemistä, mutta ne ovat sellaisia asioita joita on oikeastaan helpompikin hoitaa kun siellä ollaan paikan päällä. Vielä puuttuu listoja, ja ovien kiinnitystä yms. mutta ettei tarvitse varoa törröttäviä nauloja ja ruuveja, tai miettiä maalien ja lakkojen katkuja lapsen ja koiran kanssa.
Minun täytyy myöntää että remontin taival on ollut pitkä, vaikkakaan ei kivinen. Silti tässä vaiheessa tuntuu että joutuu laittamaan ylimääräisen vaihteen silmään, että jaksaa vielä suorittaa muuton kunnialla. Mutta olen todella onnellinen että vihdoin ja viimein ollaan päästy tähän pisteeseen, että muutto on edessä.
Handyman on jo tuonut pari muuttokuormaa, mutta itselläni on vielä pakkaaminen kesken. Viikonloppuna kuitenkin olisi tarkoitus minunkin tavarat viedä uuteen kotiin.

Tässä kuitenkin pieni kuvapläjäys muistin virkistykseksi, mitä kaikkea olemmekaan saaneet aikaan. Itsekään ei meinaa tajuta, kuinka mittava muutos tulikaan tehtyä. 
Siispä muutama ennen- ja jälkeen kuva!
 
Eteinen ennen
Eteinen jälkeen



Työhuone ennen
Työhuone jälkeen




Keittiö ennen
Keittiö jälkeen



Keittiö ennen
Keittiö jälkeen


















Olohuone ennen
Olohuone jälkeen




Olohuone ennen
Olohuone jälkeen






Yläkerran huone ennen
Yläkerran huone jälkeen (tapetti vielä tuloillaan seinää koristamaan) :)
Yläkerran aula ennen
Yläkerran aula (ja nykyisin mh) jälkeen
Yläkerran mh ennen
Yläkerran mh jälkeen




Ja työvoitto!! Portaat... vihdoin valmiina ja niiiin hienot että!


 Kyllä näihin puitteisiin kelpaa tavaransa kantaa. 
Viikonloppuna onkin sitten tosi kyseessä!

4 kommenttia:

  1. Jännityksellä odotan, miltä muuton jälkeen näyttää :P. Tuossa on rutosti aineksia Suomen kaunein koti-ohjelmaan, jo NYT!

    VastaaPoista
  2. Kiitos molemmille! Kyllä näihin nurkkiin on antanut kaikkensa, ja täytyy kyllä itsekin olla tyytyväinen. Ja olemmekin!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista