maanantai 10. huhtikuuta 2017

Savusukellusta sunnuntain ratoksi


Kyllä tässä remontoinnin keskellä on sattunut ja tapahtunut vähän kaikenlaista. Välillä menee jo tragikoomisuuden puolelle. Sunnuntaina keksin, että mitä jos kokeillaan laittaa tulet ensimmäistä kertaa myös työhuoneen takkaan. Päivähän oli siihen mikä parhain.. sopivasti matalapainetta ja pitkä lista tekemättömiä hommia. Olisi tietysti näin jälkiviisaana voinut valita sopivamman päivän testata monta kuukautta kylmillään ollutta takkaa. Mutta tulethan sinne laitettiin, sillä seurauksella että yhtään savua ei eksynyt ainakaan hormiin, vaan mukavasti työnsi kaikki työhuoneen puolelle. Onneksi Handyman ja Ukki selvittivät tilanteen kunnialla ja hormi saatiin lopulta vetämään.  Hieman silmiä kirveli hetken ja takka sai tumman hunnun, mutta reippaan tuuletuksen jälkeen päästiin jatkamaan hommia.


Mutta sitten niihin valmistuneisiin tekeleisiin...
Arkieteisen reippaan kokoinen syvennys hyödynnettiin tekemällä siihen komero. 
Isojen peiliovien taakse saa piiloon takit ja muut ulkoiluvermeet. Samalla peilit avartavat tilaa kivasti.


Yläkerran vessa alkaa pikkuhiljaa olla hyvällä mallilla.
Olen niin ihastunut tuohon kaakeliin. Hieman valoa lisää, niin se pääsee kunnolla oikeuksiinsa. 



Myös keittiön kalusteet ovat pääosin paikoillaan. Välitila odottaa laattoittamista, ja samoin muurin pinta, joka ei näy nyt kuvassa. Keittiöstä laitankin ihan oman juttunsa sitten kun alkaa edistystä tapahtumaan, ja puuttuvat osat ja kalusteet löytämään tiensä paikoilleen. Tässä kuitenkin pieni kurkistus ennen sitä. 


Mutta onneksi kaikkien pienten episodien keskellä voi välillä hurratakin. Veden "katkeamisen" syy selvisi, kun ei alkanut vesi kulkea, vaikka mittari alkoi viihtymään plussan puolella. Syy ei onneksi ollutkaan putkien jäätyminen, vaan pumpusta oli hajonnut jokin kytkin, jonka putkimies kätevänä korjasi samalla kun kävi vetämässä putket paikoilleen. On siinä sitten hieno mies!
Muutekin alkaa olla innostunut fiilis, sillä samalla kun viikonloppuna tein talolla kunnon siivousurakan,
niin huomasin että sehän alkaa olla paljon valmiimpi kuin ajattelinkaan. 
Näistä työvaiheista tykkään!!! Sillä nyt saadaan hurjasti valmiiksi, ja näkyvää tulosta alkaa syntymään hyvään tahtiin.

Ensi kertaan... moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti