Väleillä on väliä

En tiedä oliko jonkin sortin hulluutta, lähteä maalaamaan lattiasta kattoon männynväristä kotia valkoiseksi. Ainakin sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Mutta jos minulta kysyttäisiin tekisinkö sen uudelleen... niin tekisin. 

Sillä rakastan lopputulosta. Vaikka talo on sisältä (lattioita lukuunottamatta) aikalailla täysin valkoinen, antavat puupaneelit silti lämpöisen vaikutelman, väristään huolimatta.

Vihdoin on myös olohuoneen ikkunoiden välit valkoiset. Siitä on kiittäminen ihania talkoolaisia, jotka jälleen kerran astuivat kehiin, auttamaan maalausmotivaationsa kadottanutta. (Kiitos J&J!!)

Punaruskeat puitteet hyppäsivät todella vahvasti esiin valkoisesta taustausta, mutta nyt on olohuoneen ilme huomattavasti omaan silmään rauhallisempi ja raikkaampi.

Ennen

Muutos alkaa

 

 Valmis

Sitten iskikin seuraava dilemma. Olin jo päättänyt että en tahdo verhoja lainkaan olohuoneeseen. Sillä en juurikaan pidä niistä. Mielikuva kauniista verhoista ovat sellaiset, jotka lepattavat tuulessa jossain bungalowissa meren rannalla. Muuten pidän niitä aikalailla turhina pölynkerääjinä.

Paitsi.. nyt kylmien kelien tullen, ymmärrän myös niiden hyödylliset ominaisuudet. Tällaisessa vanhassa talossa toki hieman vetää, ja olohuoneessa on osittain hyvin korkeaa tilaa, jonka vuoksi äänet voimistuu yläkertaan. Siispä olen harkinnut verhoja puhtaasti niiden ääni- sekä kylmän eristys ominaisuuksien vuoksi. Muuten en niitä haluaisi laittaa.

Mitä mieltä olette? Verhoja vai ei?

Rushka aika

Aika menee vauhdilla kun on hauskaa.... tai kun on vanha. En ole ihan varma kummassa on syy, mutta jonnekin se syksy nyt katosi. Olin suunnitellut tekeväni lukuisia hyggeily postauksia, mutta aika vähäisiksi jäivät, vaikkakin olen syksystä nauttinut juurikin takkatulen lämmössä, kynttilöitä polttaen, ulkona käyskennellen lähimetsissä ruskaa ihastellen.
En tiedä johtuuko saamattomuus blogin päivittämisessä siitä että nauttii hetkistä sellaisinaan, vai iskikö huomaamatta jonkin asteinen remonttiuupumus? Niin tai näin, nyt tuntuu että alkaa taas energiataso nousta, ja arjen rutiinit istumaan uomiinsa paremmin.
Tässä kuitenkin muutamia syksyisiä otoksia, ennen kuin talvi kun tekee tuloaan oikein tosissaan.

Hieman on arjen rutiineja myös sekoittanut laumamme uusin jäsen. Saanen esitellä Ronja. Hän on rescuekoira joka on pelastettu pentuna kadulta. Meille saapuessaan hän oli 4,5kk, joten paljon opeteltavaa on ollut. Ihanasti on tyttö kotiutunut ja tulee hienosti toimeen muiden eläinten kanssa, myös kissamme Adamin kanssa. Kissojahan oli alunperin kaksi. Valitettavasti kuitenkin toinen pääsi karkuun, eikä häntä ole saatu kiinni yrityksistä huolimatta. Hankimme riistakameran jolla saimme hänestä muutamia havantoja. Loukku viritettiin useaan otteeseen havaintopaikkaan, ja toivottiin parasta. Tulosetta. Olen todella surullinen että hän lähti pakoon, eikä ehtinyt tutustua uuteen kotiinsa ja uuteen perheeseensä. Adam taas on tulonsa jälkeen tullut todellakin kuorestaan, ja hänestä on tullut varsinainen hellyydenkipeä sylikissa (ja Handymanin lellikki).

Ronja

Handyman on laittanut pihan valaistusta kuntoon. Nyt odotamme kuin kuuta nousevaa että kauan kaivattu sähkömies tulisi virittämään valaisimiin myös valot. 

Onneksi kuitenkin Handyman ja Kultakutri laittoivat meille viikonloppuna hieman valoa pimeyteen. 

Olemme saaneet myös maalausurakkaa taas hieman eteenpäin, kun olohuoneen ikkunoiden välit saivat uuden maalipinnan. Siitä kuvia seuraavassa postauksessa!

Nähdään!!