lauantai 27. toukokuuta 2017

Olohuone


Olohuone on ollut kiinnostavin huone sisustaa, sillä tilaa on niin reilusti, että kalusteiden valinnalla sekä sijoittelulla on suuri vaikutus. Päätavoitteeni oli että tilasta tulisi kodikas sekä toimiva. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä tila näyttää juuri siltä, kuin ajattelin suunnitteluvaiheessa.
Ainoastaan sohvapöydän kanssa käyn edelleen taistelua mielessäni. Alunperin ajattelin että hankitaan siihen reilun kokoinen pöytä, johon yltäisi molemmilta sohvilta, sekä nojatuoleilta. Mutta nyt kun alue lattia-alue on ollut vapaana, ja siinä viihtyy sekä Kultakutri että Irwin, niin tuntuu vähän harmilliselta blokata tuo alue käytöstä. Kertokaapa lopuksi mitä mieltä itse olette?

Vielä puuttuu aika paljon yksityiskohtia sisustuksen osalta. Esimerkiksi koriste-esineitä ei ole riittävästi, jotta niitä riittäisi jokaiseen huoneeseen, vaikka olen kuvitellut että minulla on niitä reilusti. Myös seinät ovat paljaat melkein joka huoneessa. Mielessäni on tarkalleen mitä niihin haluan, mutta annan olla tyhjinä siihen saakka, kunnes etsimäni osuu kohdalle.

Mutta tässä muutamia otoksia olohuoneen lookista tällä hetkellä.
Aloitetaan "salin" ruokailutilasta, sekä portaikoista. Ruokapöytä on antiikkinen pirtinpöytä jonka kunnostimme muuton aikana. Se sai kaverikseen uudet paremmin istuttavat tuolit, kun taas pirtinpenkit toimittavat tasojen virkaa olohuoneen ikkunoiden edessä.









Sohvien löytäminen ei ollutkaan ihan helppoa. Vaikka niiden kanssa työskentelen päivittäin, niin tarpeeksi isojen ja rentojen sohvien löytyminen tuntui todelliselta haasteelta. Tai kyllähän sohvia olisi ollut... ja olisin todennäköisesti päätynyt hieman erilaisiin, jos en olisi halunnut niihin lepotuoleja. Kun Suomen sohvamarkinoilla tuntuu olevan nykypäivänä ainoastaan kulmasohvia ja divaaneja. Mutta onneksi teenkin työtä näiden kanssa, sillä osasin mielessäni rakennella Sotkan mallistosta löytyneestä elementtisohvasta, juuri sen kokoiset- ja näköiset kuin halusin. Ja sen lisäksi että näyttävät siltä mitä toivoin, on niissä todella hyvä istua. (sekä löhöillä)











Vaikka tila on iso, ja osittain todella korkea, niin tunnelma on kodikas ja lämmin. Vielä hieman tekniikan kanssa joutuu tekemään töitä, ja miettimään miten saisi kaikenmaailman härvelit mahdollisimman piiloon, kuitenkin niin että esimerkiksi netti toimii. Nämä on niitä asioita joita kaupungissa harvemmin joutuu miettimään. Nyt kuitenkin huomaa myös siltä osin, että todellakin asutaan maalla :)

Mutta taas positiivisena asiana näen sen, että leikkokukat saa hakea omasta penkistä. En siis ole jämähtänyt pääsiäistunnelmaan, vaan noiden narsissien huumaavasta tuoksusta saa onneksi nauttia muulloinkin. 

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Ihan pihalla


Suomi ja Suomen kesä. On nyt ollut viime aikoina todella vaikea keskittyä sisätilojen laittamiseen, kun ulkona alkoi vihdoin lämpimät ilmat ja auringonpaiste. Paniikkihan siinä tuli, että milloin nämä loppuu.
Viikonloppuna tuntui kyllä jo ihan kesältä, ja pihasauna lämmitettiin pariinkin eri otteeseen. Täytyy kyllä sanoa, että rakastuin oikopäätä tuohon vanhaan saunaan, jonka tuoksu kielii siitä, että sauna on varmastikin ollut joskus aikoinaan savusauna. Hyvän ruoan ja rentoutumisen merkeissä meni viikonloppu. Innostuin myös tutkimaan pihamaan kukkasia, jotka vihdoin myös uskaltavat esille, auringon lämmittäessä.

Vuosiluku 1939 kertoo siitä, että sauna on pystytetty tontille ensimmäisten asioiden joukossa. Ja siinä se edelleen komeilee. Hieman kaipaa entrausta, mutta muuten haluan aika pitkälti pitää saunan sellaisenaan, jotta tuo ihana tunnelma siinä säilyy.








 Ruokakin tehtiin ulkona jotta ei missata kauniista päivästä hetkeäkään. Handyman loihti herkullisen kanapyttärin, ja espanjalaisia paprikoita. Meidän herkutellessa, Ukin koira Luca vilvoitteli pihalammessa, jossa se viettikin suurimman osan ajasta.




 Luonto on herännyt kunnolla eloon, ja jokaisena päivänä voi tehdä uusia tutkimusretkiä... ihan omassa pihapiirissä. Tässä siis pieni pala Avaraa Luontoa.





Rastas on rakentanut pesän navetan takana roikkuvien vanhojen tikkaiden päälle.




 "Aku-Sammakko" on rohkea kaveri. Meidän pihalammen muut räpyläjalat pinkovat karkuun heti meidän lähestyessä. Mutta tämä kaveri vaan nautiskeli pokkana auringosta, eikä välittänyt tuon taivaallista ympärillä pyörivistä hiippareista.



Sammakkokevennykseen onkin hyvä lopetella. Ensi kerralla saatte kurkata taas sisätiloihin, kun paljastan miltä talon suurin huone tällä hetkellä näyttää. Eli olohuone seuraavaksi.

Siihen asti heippa!



sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Yläkerran kuulumisia

Nyt on tämän viikonlopun aikana ollut niin upeat kelit, että väkisinkin on askel kantanut pihan puolelle, vaikka olin vakaasti päättänyt että keskityn kodin laittoon sisältä käsin, kunnes kaikki on valmista. Mutta eihän siitä mitään tule, kun älyttömän pitkän talven jälkeen vihdoin paistaa aurinko, ja lämpömittari huitelee lähes hellelukemissa. Mutta vaikka ollaan fiilistelty pihalla näitä kelejä, niin on hommat ihan hyvällä mallilla jo sisälläkin. Hieman meinaa ottaa koville julkaista kuvia keskeneräisestä sisustuksesta, sillä vielä ei mikään ole täysin valmista. Mutta yläkerta on jo aika pitkällä. Ainoastaan makuuhuone on niin kesken, että siitä saatte nähdä tuloksia vasta myöhemmin.

Yläkerran aulaan tuli oleskelutila, jotta siellä voidaan olla Kultakutrin seurana, kun hän leikkii huoneessaan. Aulan sohvasta aukeaa tarvittaessa myös varavuode, jos yövieraita on enemmän eikä työhuoneen lisävuode riitä. Handyman meinasi laittaa minulle postauskiellon, koska listoja puuttuu vielä muutamasta paikasta. Tarkennan nyt samalla myös, että sisustuksen osalta tämä tila on edelleen pahasti kesken. Molemmilla on hyvin huono sietokyky keskeneräisyyttä kohtaan, joten valmista koitetaan saada mahdollisimman nopeasti. Mutta kyllä tämä projekti on ollut itselleni ainakin hyvin opettavainen siltä osin.





Leikkihuone on valmis. Oikeastaan se on hyvin riisuttu tila sisustuksen osalta. Kunnon säilytystilat Kultakutrin leluille, mutta muuten saa lattialle jäädä tilaa leikkejä varten. Kaunis Sandbergin Collette tapetti miellytti sekä tytärtä, että äitiä, joten se pääsi leikkihuoneen seinää koristamaan. 



Yläkerran vessakin on nyt vihdoin valmis, ja täytyy myöntää että ilman tuskin pärjättäisiin, sillä alakerran vessaa tuskin enää käytetään. Hieman vielä mietin noiden seinien väriä, sillä alunperin suunnitellusta pikkuvessasta tulikin yllättävän iso. Mitä mieltä olette? Kaipaako tummempaa sävyä?





Meinasin laittaa samaan postaukseen kuvia myös viikonlopun muista tunnelmista, mutta siitä olisi tullut kyllä sellainen kuvaähky, että laitan teille ne nähtäväksi hieman myöhemmin. 
Seuraavassa postauksessa palaillaankin siis viikonlopun tunnelmiin.

torstai 11. toukokuuta 2017

Keijun kotikolo

Ensimmäisten asioiden joukossa, halusin saada kultakutrin huoneen mahdollisimman viihtyisäksi ja kotoisaksi, jotta pikkuneiti kotiutuisi nopeasti uuteen taloon. Yläkerran tilat mahdollistavat sen, että hänelle tehtiin erillinen makuuhuone, ja sen viereen leikkihuone johon tulee lelut, legot ja tilaa touhuta. Näin saatiin leikkitila yläkerran oleskelutilan viereen, ja taas myös pikkuneidin makuuhuoneeseen oma rauha.

Tässä hieman kuvia minkä näköiseksi tuo makuuhuoneen puoli on muodostumassa. 


Huoneeseen tuli mukavasti väriä isolla villamatolla, jossa toistuvat kauniit pastellivärit. Myös materiaali on ehdoton suosikkini. Se pysyy hyvin puhtaana, ja lämmittää jalan alla vanhan talon lattialla.


Antiikkisängyn sai Handyman puhuttua kaupantekijäisiksi talon mukana. Hän osasi lukea ajatukseni, kun ihastuin isoon vanhaan sänkyyn, kun kävimme taloa katsomassa. Siitä tuli Kultakurille oiva sänky, kun leikkautin siihen sopivan kokoisen patjan. Päiväpeite on vielä etsinnässä.


Vaaterekkiin saa "prinsessamekot" hyvin esille, sillä ne ovat nykyisin erittäin ahkerassa käytössä. 


Suloiset eläintaulut tarttuivat mukaan Harjun Paperista. Niihin pitää vielä hankkia kehykset 
ennen seinälle ripustamista. 


Nukkekoti sekä ukin alakoulussa valmistama lipasto siirtyivät vanhasta kodista. 
Muurin pinta kaipaa mielestäni edelleen jotain pientä maustetta. Sopiva juttu löytyy varmasti ajan kanssa. 


Leikkihuone on sitten taas ihan täysin vaiheessa, ja mm. säilytyskalusteita pitää sinne vielä hankkia.

Katsotaan mitä voisin näyttää ensi kerralla. Valmista tulee pikkuhiljaa, mutta hommia riittää vielä jotta voisin sanoa olevani tyytyväinen. 

Ensi kertaan!!