tiistai 28. helmikuuta 2017

Puuttuvien ovien päivät

Meidän huushollissa ei piiloudutakaan suljettujen ovien taakse. Ei edes siihen yksityisimpään huoneeseen pääse tällä hetkellä katseilta piiloon. Meidän kaikki väliovet lähtivät nimittäin puusepän pajalle huoltoon, ja maalattavaksi. Ne olivat kaikki aika huonossa kunnossa, joten Handyman keksi että parhaan lopputuloksen saa, mikäli ne veidään suosiolla kunnolla huollettavaksi.





Myöskin keittiön ihanat komeroiden ovet lähtivät maalattaviksi, sillä valitettavasti niiden maalipinta oli jo niin huonossa kunnossa. Samalla rohkaisin mieleni ja päätin maalauttaa ne sen värisiksi kuin alunperin oli ajatuksissa. Lopputuloksen näette samalla kun minäkin ;)


Myöskin lattian teko/siirto edistyy. Totesimme keittön lattian olevan niin huonossa kunnossa, että sitä ei sellaisenaan saa toimimaan tai korjattua. Siispä yhdistimme keittiön ja työhuoneen lattiat yhdeksi keittiön puolelle. 
Työhuone saa laudasta uuden lattian. 




 Ensi viikonloppuna saadaan uuden puolen lattian värimallit nähtäväksi. Jännittää nähdä onko edes sinnepäin mitä yritin tekijälle selittää. Töiden välissä palaa ajatukset tasaisesti remontiin, ja hyviä oivalluksia tulee mieleen. Handyman yllättää aina tasaisin väliajoin loistavilla ideoilla, joita on myöskin töidensä välissä miettinyt. Saumaton yhteisymmärrys on vallinnut tähän asti. Mukavaa tehdä yhteistä kotia, kun molemmilla on samat toiveet, ja arvostus vanhaa kohtaan.Unohtamatta kuitenkaan sitä tosiasiaa, että tässä tehdään meille kotia. Museokohteet ovat sitten asia erikseen.

Katsotaan miten hommat ovat edisyneet seuraavassa postauksessa. Siihen asti..
Heippa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti