Näkymätöntä puurtamista

Pidän siitä kun saan työlläni näkyviä tuloksia aikaan. Siksi tämänhetkinen remontin vaihe on itselleni se turhauttavin. En pidä siitä että tehdään valtavasti työtä,  jota ei oikeastaan edes huomaa. Toki paljon tapahtuu koko ajan, mutta ei niin näkyviä juttuja, kuten mäntypaneelien muuttuminen valkoisiksi, tai ison lattiapinnan muutos. Vaan pienen pientä puurtamista. Jota sitten kanssa riittää. Nyt olen maalaillut karmeja, ja ovia, ja paikkaillut seinistä kohtia joihin ei ruisku ole ottanut. Keittiön lattia on maalausta vaille hiottu, joten odotan innolla että siihen saadaan maali päälle.

Suurin edistys näkyy tällä kertaa työhuoneen puolella, jonne on valmistunut lattia. Sekin on siis maalia vaille valmis. Koska jouduimme ottamaan huoneesta vanhat lankut keittiön lattian korjaukseen, tehtiin työhuoneeseen uusi lautalattia kuusilaudasta.

 

Takapakkiakin on tullut, turhan monessakin asiassa. Edistyminen on ollut aavistuksen hitaampaa kuin toivoimme. Yksi erittäin ikävä takapakki, on vesiputkien jäätyminen, joka on tiettyjä työvaiheita viivästyttänyt ja vaikeuttanut. Mutta koitamme olla kärsivällisiä ja iloita jokaisesta edistymisestä mielummin, kuin vatvoa niitä jotka ovat kesken.  

Takkaan sytytimme ensimmäisen kerran tulen. Optimistisena ajattelin jospa ne putketkin vaikka aukeaisivat, kun talon sydän hieman lämpenee... mutta ei!

Viikonloppu meni kaikenlaisen pienen parissa puuhailessa. Ensi postauksessa tiedän, että on huomattavasti enemmän valmista esitellä teillekin. En malta odottaa ensi viikonloppua, kun tiedän, että nyt niitä näkyviä tuloksia saadaan rutkasti valmiiksi. 

 Sunnuntaina pidimme sen verran taukoa, että pääsimme nauttimaan kauniista kevätauringosta, Killerin paikallisraveissa. Oli kyllä todella mukava tauko, josta kaikki nautimme. 

Nyt toivotaan lisää aurinkoa, jotta ne vesiputketkin sulaisi pikkuhiljaa. 

Ensi kertaan, jolloin on varmasti enemmän näkyvää työnjälkeä myös esitellä teille hyvät lukijat.

Heippa siihen asti!