Muutimme vapun aikaan vihdoinkin molemmat kirjat, sekä omaisuutemme Huvilaan. Olen kaikille jatkuvasti toitottanut, että onneksi en ole hamstraaja, ja ettei minulla ole paljoa tavaraa. Tämän muuton jälkeen syön sanani. Myönnän että paljon tuli heitettyä pois sellaisia tavaroita, joita olen vuosia sitten sullonut varaston nurkkaan sillä ajatuksella että, "jos tätä vaikka joskus tarvitsee", ja edelleen tuli pakattua mukaan sellaista jota ilman pystyisi varmasti elämään.
Siispä muutto ei ollutkaan ihan niin helppo nakki kun olin mielessäni ajatellut. Nyt olemme kuitenkin voiton puolella. Enää tarvitsee löytää paikat tavaroille ja tyhjentää kymmeniä muuttolaatikoita. Nyt eletäänkin hetki aikamoisen sekamelskan keskellä.
Jotta kahden kodin tavarasirkus ei olisi tarpeeksi, niin muuton keskellä koira sairastui ja pakettiautosta meni kytkin. Myös sakea lumisade vappuaattona viivytti muuttoa yhdellä päivällä, sillä kaikissa autoissa oli alla jo kesärenkaat, joten ei uskaltanut lähteä kokeilemaan onneaan enää sen suhteen, että pysytäänkö tiellä vai ei. Irwinin kanssa selvisimme onneksi säikähdyksellä, ja yhden päivän sairastamisen jälkeen hän oli taas oma iloinen itsensä. Sen verran rakkaan karvakuonon tilan huononeminen säikäytti, että täytyy nyt tarkasti seurata ja tarvittaessa tutkia, mikä mahtoi olla syynä tuohon yhtäkkiseen tilan heikkenemiseen.
Tavarat saatiin vastoinkäymistä huolimatta siirrettyä. Kultakutri haltioitui nähtyään tassuammeen, ja sinne oli ihan ensimmäisenä päästävä.
Irwin sai myös oman ruokailupaikkansa, kun Handyman nikkaroi tällaisen loistavan tarjoilualustan, jotta isolla koiralla olisi hyvä syödä.
Mutta koska muuton lisäksi on molemmilla myös loma, niin väliin haluamme hetkiä, jolloin tarkoituksella unohdetaan vallitseva kaaos, ja nautitaan kauniista kevätpäivistä, hyvästä illallisesta, tai muuten vaan yhdessäolosta. Eilen oli ensimmäinen selkeästi keväinen päivä, joten päätimme lähteä vähän tutkimaan uutta ympäristöä. Ja ai että minä sitten nautin tästä luonnon läheisyydestä.
Nyt vaan laitellaan tavaroita pikkuhiljaa paikoilleen,
ja samalla nautimme myös elämästä, uudessa kodissa <3
Ensi kerralla palaan ruotuun, ja näytän minkä näköinen koti Huvilasta on muodostumassa.
Nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti