keskiviikko 16. elokuuta 2017

Pimeän tullen


Keinovalo. 
Kuvauksellisesti tuo hirvein asia, mutta arjessa välttämätön ja varsin mukava elementti. Varsinkin kun kevään ja kesän valoisten iltojen jälkeen sapuu taas elokuu, ja pilkkopimeät illat. 
Olin aliarvioinut keväällä valojen tarpeen selkeästi, joten nyt piti alkaa miettimään joitakin uusia valaisimia, kun huomasi että valaistus ei riitä ollenkaan. 

 Olohuoneen kattovalaisimet hankittiin jo remonttivaiheessa. Olen viehtynyt lasisiin valaisimiin. 
Ne ovat mielestäni koruttoman kauniita, ja ajattomia. 

Pöytävalaisimia kaipasin olohuoneen tasoille, kun illat alkoivat jo aikaisin hämärtyä. Näitä kauniita valaisimia halusin myös kaksin kappalein, jotta olohuoneen peilikuvamainen sommitelma säilyisi. 





Syksyssä on mielestäni ihaninta juurikin pimeät illat. Kun voi polttaa kynttilöitä iltaisin, mutta päivät ovat silti lämpimiä ja valoisia. Vaikkakin aamun kirpeys muistutteleekin edessä olevasta talvesta. 



Ikean jalkavalaisin siityi Handymanin edellisestä kodista. Mielestäni se sopii oikein hyvin uuteen ympäristöönsä ja siinä on ihan paras luku/tunnelmavalo!
Kauniin hevosaiheisen taulun saimme ystäviltä tupaantuliaislahjaksi. Se pääsi kunniapaikalle koristamaan olohuoneen seinää, johon olinkin toivonut löytäväni sopivan taulun. 




 Rappusissa huomasi hämärän tullen, että askel meinasi mennä harhaan. Sillä valkoiset askelmat sulautuivat toisiinsa kun valo väheni. Siihen kävin hakemassa jo aikaisemmin bongaamani valaisimen. Valaisin on ulos tarkoitettu Konstsmiden Modena seinävalaisin, jonka valo on täydellinen. Alas tuleva valo valaisee portaat, ja ylös suuntaava valo antaa mukavan pehmeän yleisvalaistuksen. 
Samalla saatte nyt nähdä aloittelemaani kuvakollaasia. Kerään rappusiin minun- sekä Handymanin suvusta vanhoja valokuvia. Ylempään rappuun tulee Handymanin suku, ja alempaan omani. 
Siitä enemmän kunhan projekti edistyy.



Eteisessä jatkuu lasivalaisimet. Kauniit valaisimet valaisevat myös tehokkaasti. 
Samanlainen valaisin koristaa sekä vieras- että arkieteistä. 



Rautalankavalaisin oli heräteostos, kun odottamaani valaisinta ei tullut parin kuukauden odottamisen jälkeen. Olen siihen oikeastaan tyytyväinen, sillä mielestäni ostamani valaisin sopii vierahuoneen tyyliin erittäin hyvin. 




Valaisinten mustapuhuva linja jatkuu yläkerrassa. Parven kattovalaisimia sytytetään harvemmin, mutta siivotessa ne ovat välttämättömät, ja antavat myös lisävaloa leikkihuoneen puolelle tarvittaessa. 

Nyt katse on taas suuntautunut pihalle, kun totesin että siellä olevat pihavalot eivät tule riittämään talven tullen. Siellä oleva ulkovalo ei toimi, joten sähkömiestä tarvitaan taas paikalle. Jospa sinnekin saadaan tunnelma kohdilleen pian. 

Tunnelmallisia iltoja kaikille!!
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti