Prinsessan valoisa huone

Tässä harmauden keskellä innostuin kuvaamaan talon valoisinta huonetta. En  tiedä onko se oikeasti edes valoisin, mutta tunnelmaltaan ainakin. Siltikin oli vaikeuksia saada valo riittämään tässä pimeydessä.

Pikkuneidin huone on pysynyt aika pitkään samanlaisena, ja monet tavarat ovat ihan vauva-ajoilta asti. Nautin nyt vielä siitä että saan edes hieman vaikuttaa mitä seinille laitetaan. Leikkihuoneen seinille on jo alkanut ilmestymään heppa julisteita ja kortteja, joita nuori heppahöperö on halunnut esille.

Neiti rakastaa vaaleanpunaista ja hempeitä sävyjä. Kimaltelevat prinsessamekot ja suloiset tyllihameet täytyy ehdottomasti olla esillä ja ne ovatkin ahkerassa käytössä prinsessa- ja ballerinaleikeissä. Mikään ei juurikaan ole muuton jälkeen muuttunut, kuin se että huone on nyt huomattavasti asutumman näköinen.

 Tämän huoneen tunnelmassa on jotain ainutkertaista, mutta niin on sen asukissakin <3

Hei pitkästä aikaa!

En kutsu itseäni bloggaajaksi. En kutsu sitä edes harrastukseksi. Mutta jokin siinä minua kuitenkin viehättää. Rakastan kotiani. Ja nautin siitä että saan jakaa siitä palasen muillekin. Välillä iskee kuitenkin alemmuuskompleksi katsoessani huippubloggareiten sivuja. Mutta siltikin kun selaan kuvia joita olen postannut, niin katson niitä lämmöllä. Tämä on minun kotini, ja näin minä sen näen. Aitona. Eli joskus nurkissa saattaa näkyä elämisen merkkejä. Mutta se johtuu ainoastaan siitä että tämä on talo jossa eletään täysillä. Eniten harmittaa kun jaan postauksen facebookiin. Jostakin syystä se vetää kuvat puuroksi jos niitä ei ymmärrä suurentaa. Joku kokeneempi voi ehkä tässä asiassa neuvoa?

Pitkä postaustaukoni johtui myös teknisistä syistä. Tietokoneeni oli niin jumissa, että kaatui kun yritin avata yhtäkään kuvaa tai ohjelmaa. Poistin koneelta vajaa 8000 kuvaa, eikä auttanut. Onneksi ihana mieheni tuli apuun, ja ymmärsi tehdä tälle jotain, ja nyt toimii taas :) Minä & tekniikka ei toimita hyvin yhteen.

Koska tauko on pitkä, niin tässä muutamia räpsyjä syksyltä, jotta osaisin taas jostain aloittaa.

 

Tämä on turvasatamani ja henkireikäni, ja huomasin blogia tarkastellessa, että on jäänyt monet nurkat kuvaamatta alkuremonttien jälkeen. Nyt tästä on tullut koti. Rakastan tätä paikkaa ja ihmisiä ympärilläni!

Rikas, rakas (epätäydellinen) arki

Tiedättekö te sen tunteen, että kun olet siivonnut pitkin viikonloppua, voi lopulta sunnuntai iltana istahtaa alas, nostaa jalat ylös, ja vaan nauttia täydellisen siististä kodista?  En minä vaan!

Vaikka meillä ei varsinaisesti elä suurperhe tämän katon alla, niin kuitenkin sen verran suhinaa saadaan aikaiseksi, että siivoaminen on loputon projekti. Koirien- ja kissan karvanlähtö. Pikkuneidin leikit, jotka levittäytyvät huomaamatta talon joka nurkkaan ja huoneeseen. Aikuisten paperit ja muut käden ulottuvilla pidettävät tavarat. Sitten se loputon tiskirumba.
En toki edellytäkään, että missään ei saa näkyä elämisen merkkejä. Mutta täytyy myöntää että tällaiselle pedantille himojärjestäjälle, on joskus aikamoinen työ pitää talo siinä kunnossa, että voisikin huokaista ja nauttia ilman että jokin asia sattuu silmiin. Toki myös Handyman osallistuu siivoamiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen, mutta hän suhtautuu huomattavasti rennommin pieneen epäjärjestykseen kuin minä.

Mutta rakastan siltikin meidän arkea. Ja rentoja viikonloppuja, jolloin voidaan ulkoilun jälkeen ottaa torkut ja vaan nauttia ilman kiirettä ja stressiä. Sellainen viikonloppu on juuri takanapäin. Hyvää ruokaa, hitaita aamupaloja seuraillen lintuja lintulaudalla, ulkoilua mahtavassa kelissä, ja vaan mukavaa yhdessäoloa perheen kesken <3

 

Rentoutuminen, ja hetkessä eläminen on edelleen sellainen asia jota joudun harjottelemaan joka päivä. Onneksi lapsi, ja nykyinen elämäntilanne antaa siihen täydelliset edellytykset. Nykyään osaan jo nukkua päiväunia, ja kohta saatan jopa olla yhden kokonaisen viikonlopun ilman että korjailen kenenkään jälkiä.... tai siihen en taida pystyä koskaan. Mutta hetkistä nauttiminen. Sen mä jo osaan!

Kevät, tule pian!

Olen alkanut suhtautumaan hieman ristiriitaisin tuntein talveen. Olen huomannut pitäväni siitä.... mutta silti se on mielestäni aaaivan liian pitkä!
Tunnelmallinen joulukuu meni, kaikkine tuoksuineen ja sävyineen. Nyt on vuorossa sitten mielestäni vuoden raastavimmat kuukaudet, tammi- ja helmikuu. Toki nyt on kaunista kun joka paikka on kirkkaan valkoinen. Mutta silti kylmyys, pimeys... ja erityisesti se kylmyys ovat minulle aina kuin tervanjuontia.
 
Kaipaan valoa, ja ehkä kuitenkin sitäkin enemmän tuoksuja. Niitä ei talvella ulkona juurikaan ole. Siispä yritän luoda pienillä asioilla niitä nyt kotiin. Lisään ripauksen kalpeita värejä ja tuoksukynttilöitä, niin tuntuu että kevät on jo hitusen lähempänä.

Toki jo huomaan päivien pidentyneen, ja olen kiitollinen siitä että ainakin tähän asti on pakkanenkin pysynyt siedettävissä asteissa. Mutta ulos kun katsoo, niin kyllä kevät tuntuu aika kaukaiselta käsitteeltä. Talven iloista siis nautitaan vielä hetkinen, joskin ajatukset alkavat suuntautumaan enemmän ja enemmän kevääseen talon seinien sisällä.

Heippa, ensi kertaan!